kipa90.com!
Seura / Yhteystiedot
Historia
Otteluraportit08.07.2008:KiPa haki tärkeät kaksi pistettä uudelta Puijon pesäpallostadionilta. Puijo - KiPa 0 - 1 (1 - 4, 1 - 1) Puijo ja KiPa ovat kohdanneet Kuopiossa kahdeksan kertaa. Joka toinen kerta on voittanut Kitee, joka toinen Puijo. Nyt oli siis KiPan vuoro ottaa voitto. Ja sen voiton KiPa ottikin.
– Oli meille vaikea peli. Olisikohan ollut pientä asennevammaa, vaikkei siihen pitäisi olla mitään syytä, Kiteen pelinjohtaja Raimo Bragge summasi sanomalehti Karjalaisen sivuilla. Avausjaksolla KiPa meni heti 0 - 1 johtoon Tuomas Tallbackan sivalluksella kun Pasi Kokkosen kurotus kotipesään oli niukasti riittävä. Puijo ei tasoittavallaan päässyt 10 lyöjän voimin edes kakkoselle. Toisen alkavalla KiPa yritti takatilanteessa Pasi Pirisen lyönnillä jokerina olleen Jussi Hurskaisen kotiutusta mutta lyönti kopiski ja palo kotiin. Tasoittavalla PuPesta kävi vain neljä lyöjää yrittämässä. Ensin kärki Harra Savader kärähti heti ykköselle. Mikko Lahtinen löi itsenä kentälle ja Arko Korhonen vaihtoi etupesät täyteen. Aki Tervon vaihdosta ensin risti kolmoselle ja toisella yrittämällä myös kakkoselle. KiPa kasvatti johtoaan kolmannen alkavalla jo 0 - 3:een. Jatkuvasta ajolähdöstä ensin Tuomas Tallbacka kotiutti jälleen Pasi Kokkosen. Tallbackan kumura putosi kopiksi sitä syöksyneen Arto Korhosen räpylästä pois. Toni Laakson yrityksestä Sami Partasesta toinen risti mutta kolmannesta ajolähdöstä jokeri Pasi Paakkinen. (eikä Bittilähteen pöytäkirjassa kummitellut "Marko Haverinen") iski Pasi Pirisen kotiin. Tasoittavallaan PuPe sai jo 11 miestä mailan varteen mutta viimeistään kolmostaipaleella tuli tuho. Neljännen tilanteeseen 0 - 4 lipsautti vapaataipaleella PuPen lukkari Mikko Lahtinen. Pasi Paakkisen purkaessa ajolähtöä Pasi Pirisen kotiin kävelyttäneet kaksi kotitaipalleen väärää olivat Lahtiselle ensimmäiset kuuteen vuoteen. Viimeisen tasoittavalla PuPe kavensi 1 - 4:ään, kun jokeripaidassa ollut Mikko Lahtinen toi Samu Vainikaisen lyönnillä lohdutusjuoksun KiPan ulkokentän estäessä vain läpilyöntejä. Toiseksi viimeisenä lyöjänä pääsi vielä Arto Korhonen yrittämään 7 lyöntivuoroa kolmosella odotellutta Janne Korhosta kotiin mutta risti tuli. Jakso selvästi KiPalle juoksuin 1 - 4. Ensimmäiksen jakson kärkilyönnit 12 - 17 ja kolmostilanteet 2 - 8.
Toni Laakson läpäri Toinen jakso olikin sitten tahmeampaa. PuPen kuusi lyöjää ei päässyt kakkosta pitemmmälle ja KiPan kuusi puolestaan ei edes kakkoselle. Puijo meni toisen alkavalla 1 - 0 johtoon kun jokeri Antti Aamuvuori löi Mikko Lahtisen kotiin. Toisen tasoittavalla KiPa rakensi heti kärjellään palottomat ajot, mutta Tallbackan vuorolla kaksi paloa. Kolmannen alkavalla PuPe sai jatkuvat palottomat ajot mutta Janne, Arto ja Jani Korhosen vuoroilla palot kotiin. Tasoittavalla Tasoittavalla KiPa sai yhden kolmostilanteen mutta jälleen Tallbackan lyönnillä risti kotiin. Viimeisen alkavalla PuPe ei päässyt kakkosta pitemmälle. Vasta viimeisen vuoroparin tasoittavalla KiPa sai puristettua tasoihin 1 - 1:een.Viimeisenä lyöjänä Toni Laakson upea sivallus kolmospesän takaa läpi juoksutti Jussi Hurskaisen kakkospesältä saakka kotiin. Mutta jaksovoittoon asti ei sisäpeli riittänyt lyöjien loppuessa vain yhden risti ollessa taululla, joten yksi piste liitolle ja jaksovoitoin 0 - 1 KiPalle kaksi sarjapistettä. Koko ottelun kärkilyönnit KiPalle 27 - 33 (38% - 52%) ja kotitutusyrityksetkin selvästi 2/6 - 4/12. KiPan ykköspalkittu oli 7/8 kertaa kärkeen menyt sieppari Juha-Matti Sirviö, vaikka koko kenttää hän ei kertaakaan ehtinyt kiertää. Kakkospalkinnon sai Sami Partanen, jonka vaihdot onnistuivat liki sataprosenttisesti eli 7/8 kertaa. PuPen ykköspalkittu oli4/6 kertaa vaihtnau kolmoskoppari Heikki Hyvönen ja kakkospalkinnon sai yhdestä vapaataivaljuoksusta huolimatta kaksi juoksua tuonut lukkari Mikko Lahtinen, joka sai KiPan sisäpelin kuriin toisella jaksolla. Kuopio - Kitee 0-1 (1 - 4, 1 - 1) Kuopio: 0 0 0 1 = 1 0 1 0 0 = 1 0 Kitee: 1 0 2 1 = 4 0 0 0 1 = 1 1
Kuopio: Mikko Lahtinen 0/2, Samu Vainikainen 1/0, Antti Aamuvuori 1/0.
Kitee: Pasi Kokkonen 0/2, Pasi Pirinen 0/2, Toni Laakso 1/0, Tuomas Tallbacka 2/0, Jussi Hurskainen 0/1, Pasi Paakkinen 1/0, vapaat 1. Tuomarit: Juha Kosonen ja Timo Hilska. Yleisöä: Ainoastaan 703.
Takaisin |
||
|
||