Otteluraportit
09.08.2011: KiPa-SoJy
2. PUOLIVÄLIERÄ Rantakentällä sateisemmassa säässä uusi peli 0 - 0:sta. Reilut tuhat katsojaa todisti KiPan paremmuuden. Mikko Sirviöllä huima ulkopeli!
KiPa - SoJy 1 - 0 (3 - 0, 2 - 2)
Katso kuvat ottelusta
Katso myös lehdistötilaisuus YouTubesta
Iltapäivällä alkanut sade haittasi jonkin verran illan ottelua. Ottelu jopa keskeytettiin ennen 1. jakson Sotkamon viimeisen tasoittavaa 20 minuutiksi. Mutta KiPan hyvä vire ei hävinnyt! Edellisen kerran KiPa on voittanut Jymyn pudotuspeleissä viisi vuotta sitten vuonna 2006.
KiPan ykköspalkinnon nappasi yllättäen sieppari Mikko Sirviö, joka oli todella liekeissä napsien paloja rivakkaan tahtiin. Kakksopalkinnon sai toisen jakson molemmat juoksut iskenyt Toni Laakso (2 lyötyä, 1 tuotu ja 5/7 KL). Myös ensimmäisen jakson kaksi enimmäistä juoksua iskenyt Tuomas Mattila (2 lyötyä, 4/5 KL) sekä kolmoskopparina kovia tappoheittoja kotiin sekä syöksykopin napannut Johtaja Jussi Murikka Hurskainen. Myös numerolla 9 pelannut Ville Hämäläinen (2 tuotua ja 7/8 KL) pelasi hienon ottelun.
KiPan ykköspalkinnon nappasi yllätysmies: Mikko Sirviö
Jymy ykköspalkinnon sai vain yhden lyönyt Roope Korhonen (1 lyöty, 4/8 KL). Kakkospalkinnon sai hienosti tilannetta rakentanut Jani Komulainen, 6/8 KL.
KiPan pelinjohtaja Vesa Varonen oli syystäkin iloinen. Eenkin kun ottelun alla Juhani Myyryläinen liukastui rusauttaen akillesjännettään. KiPa pelasi siis ottelun vain 11 miehellä.
- Pelataan paras seitsemästä ja lähtökohta oli haastava kun ekassa ottelussa Sotkamossa meidän kentästä lyötiin melkoisesti juoksuja. Tiedettiin kuitenkin ettei se ero niin suuri ole. Ulkopeliin tehtiin eräitä muutoksia ja pelattiin rohkeammin. Hurskaisen Jussi ja Hämäläisen Ville pelasivat hienosti. Ville vielä välillä uudessa paikassa kakkosvahtinakin. Hiukassa puntit tutisisvat liikaa ensimmäisen pudotuspelin jännityksessä. Rohkeutta ja vapautumista saatiin onnistumisten kautta, kertoi Varonen.
- Pelin keskeyttäminen arvelutti mutta siitäkin selvittiin hyvin. Toisella jaksolla lopussa Jymyn Aki Orava teki kahdella palolla vielä varrella tilanteen. Vastaavasti Rahusen Simon lopussa rakentama tilanne sekä Laakson kaksi juoksua toisella jaksolla olivat mahtavia ja Sirviön Mikko pelasi parhaan pelinsä koskaan, kehui Varonen.
Ensimmäistä kertaa lehdistätilaisuudessa ollut Mikko Sirviö oli vaatimaton:
- Hyvä fiilis tulee että pudotuspelejä pelataan. Enemmänkin paloja olisi voinut tehdä. Jakson kun voittaa niin tiedetään, että voidaan ottelu voittaa. Myyryläisen Juhanin puuttuminen ei vaikuttanut, kertoi Sirviö.
Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen pani tappiota osin sään syyksi:
- Kitee onnistui paremmin hyödyntämään olosuhteita. Tuomas Mattilan kaksi juoksua avausjaksolla tulivat hyvillä lyönneillä mutta me emme pystyneet omia tilanteita käyttämään, aloitti Kuosmanen.
- Toisella jaksolla Laakso iski kaksi kertaa palloa väliin ja voitto tuli siitä. Toiselle jaksolle rankkasade muutti pelin luonnetta. Saatiin molemmin puolin tilanteita ja mentiin kahdesti johtoon. Harmittavasti - tosin hyvillä lyönneillä - kaveri tuli tasoihin molemmilla kerroilla, myönsi Kuosmanenkin.
- Ennakkoluulottomasti kaverit löi ja tilanteita tuli ososuhteista johtuen vähän.
Tuomas Mattila
ratkaisi 1. jakson
Tuomas Mattila iski KiPan kaksi ensimmäistä juoksua
KiPa teki kolmessa ensimmäisessä sisävuorossaan aina juoksun. Tuomas Mattila iski kakkoskopparin eteen ja ilman merkkiäkin Toni Laakso toi 1 - 0. Toisessa vuoroparissa Tuomas Mattila toisti temppunsa 2 - 0:aan kahden palon ajolähdöstä ja nyt etenijänä Topi Hurskainen. Kolmannen alkavalla jokeri Mika Poro Laukkanen iski kovaa ja linjan korkatessa Jussi Hurskainen toi 3 - 0.
Toni Laakso tuo KiPan avausjuoksun
Sateen vuoksi etuajassa pidetyn reilun 20 minuution tauon jälkeen viimeisen tasoittavalla Jymy sai Mattilan nappaaman takapalon hinnalla takatilanteen ja ajot. Kosti Rautiainen yritti kakkosrajanäpyä mutta Mattila oli taas nopeampi ja risti Roope Korhosesta kotiin. Jatkoajoista pystärispelsialisti Jimi Heikkinen iski bravuurinsa kolmoskopparin eteen ja jokeripaidassa ollut Antti Hartikainen toi 3 - 1 kavennuksen. Toisella koppi ja pesät tyhjiksi. Häntäpäästä pari miestä pois ja Immo Rautiainen pääsi kentälle mutta paloi Hämälisen napattua linjasta Komulaisen lyönnin.
Jymyn 6/8 kärken mennyt Niko Korhonen
palaa veteen avausjakson lopussa
Ensimmäisen jakson kärkilyönnit KiPalle 20 - 15 (56% - 50%), kolmostilanteet Jymylle 7 - 8 ja kotiutukset 3/6 - 1/7.

KiPan kenttämestari Jari Liukku Koneveijareiden mönkijän päällä kuivaamassa kenttää
KiPa otti kahdesti
Jymyn kiinni
Toisen jakson kaksi avausvuoroparia olivat juoksuttomia. Jussi Hurskaisen syöksykoppi Aki Oravan kotiutuskumurasta ensimmäisessä vuoroparissa oli alun komein suoritus. Poro Laukkanen sai kaksi lyöntivuoroa mutta märästä mailasta pallot lensivät kopeiksi.
Kolmannen alkavalla Roope Korhonen iski palottomasta ajolähdöstä iski keskelle väliin ja Antti Hartikainen toi 0 - 1. Korhosen viimeinen laittomaksi ja Sirviö nappasi Oravan tuppinäpystä toisen palon. Viimeisenä lyöjänä jokeri Immo Rautiaisen lyönnin haki taas Murikka Hurskainen syöksykopiksi.
Tasoittavalla KiPakin rakensi kärjestä palottomat ajot. Toni Laakso iski ensimmisellään merkistä väliin ja jokeri Sami Mielonen toi 1 - 1. Tilanne lopahti kun Pasi Kokkosesta Jymyn lukkari Toni Kohonen nappasi kärpäsen kakkoselta ja viimeisellä toinen palo.
Toni Laakso iski molemmat toisen jakson juoksut
ja pelasi hyvän lukkaripelin
Toisella jaksolla Jymyn lyöntivuoro jäi alkamaan aina 7:sta tai 6:sta. Viimeisen alkavalla Vilel Hämäläinen ja Laakso napsivat Jymyn kärjestä kaksi paloa. Jokeri Jarkko Tuikka (1/3 KL), R. Korhonen ja Orava rakensivat vielä ajot. Tohmajärven Pompun poika Kosti Rautiainen iski ensimmäisellään keskelle väliin ja Jarkko Tuikka vei Jymyn tas johtoon 1 - 2. Viimeisenä lyöjänä velipoika Immo Rautiainen jatkoi ajoa mutta Murikka Hurskainen haki välilyönnin ja poltti R. Korhosen kotiin.
Tasoittavalle KiPa lähti hakemaan sitä yhtä juoksua. Kolme miestä kopitettiin pois ja ysinä pelannut Ville Hämäläinen (2 tuotua ja 7/8 KL) meni loistavasti pystärillä kärkeen. Männikön vuorolla otettin väärä pois ja Kohosen pudottaessa pallon, karkasi Hämäläinen kakkoselle. Pasi Kokkosen (1 tuotu, 6/9 KL) kakkosrajanäpy täytti pesät. Aikalisän jälkeen Poro Laukksen ensimmäisellä oli lentomerkki päällä mutta pallo lensi ilmassa kolmospussinpohjalle tuloksena koppi ja palo kotiin. Myös vaihto jäi linjaan ja toinen risti kolmoselta. Simo Rahusen (3/8 KL) mestarillinen ohitusnäpy täytti pesät uudelleen. Toni Laakso iski ensimmäisellään hienosti kolmosjatkeelle väliin ja ilman merkkiäkin Pasi Kokkonen toi KiPalle ottelun voittojuoksun tasoituksena 2 - 2:een.
Toisen jakson kärkilyönnit tasan 20 - 20 (50% - 52%), kolmostilanteetkin tasan 6 - 6 ja kotiutukset tasan 2/6 - 2/6.
9.8.2011
Miesten superpesis
Kitee - Sotkamo 1-0 (3 - 1, 2 - 2)
| Kitee | 1 | 1 | 1 | 0 | = | 3 | 0 | 0 | 1 | 1 | = | 2 | = | 1 | ||||
| Sotkamo | 0 | 0 | 0 | 1 | = | 1 | 0 | 0 | 1 | 1 | = | 2 | = | 0 |
Kitee: Pasi Kokkonen 0/1, Toni Laakso 2/1, Jussi Hurskainen 0/1, Topi Hurskainen 0/1, Tuomas Mattila 2/0, Mika Laukkanen 1/0, Sami Mielonen 0/1.
Palkitut: I Mikko Sirviö, II Toni Laakso.
Sotkamo: Antti Hartikainen 0/2, Roope Korhonen 1/0, Kosti Rautiainen 1/0, Jimi Heikkinen 1/0, Jarkko Tuikka 0/1.
Palkitut: I Roope Korhonen, II Jani Komulainen.
Tuomarit: Tommi Nupponen ja Ossi Muurainen.
Yleisöä: Tosi kannattajille kiitos: vesisteessa 1 012 katsojaa Rantakentällä.
Takaisin