Otteluraportit
06.06.2010: 6.6.2010 PattU - KiPa
KiPan kärki kulki mutta kotiutukset ruosteessa. PattU - KiPa 2 - 0 (4 - 1, 5 - 1)
KiPan miehet eivät pystyneet yllättämään Pattijoen Urheilijoita tuulisella ja viileällä Rännärin pesäpallostadionilla Raahen Pattijoella. KiPan kärki kyllä kulki, sillä Juha-Matti Sirviö meni 4/6 kertaa kärkeen ja Pasi Kokkonen vahtoi 7/10 kertaa ja toi yhden juoksun saaden KiPan ykköspalkinnon. Kakkospalkinnon sai lukkari Toni Laakso, joka löi yhden ja vaihtoi 5/6 kertaa kärkeä eteenpäin. KiPan siepparina pelasi nuori Juhani Myyryläinen Tuomas Mattilan ollessa sivussa pienen jalkavaivan takia. Topi Hurskainen oli palannut kakkosvahdin tontilleen.
- Kahdessa edellisessä ottelussa meidät painettiin maan rakoon heti alussa, mutta nyt pysyimme sentään pelissä mukana ja olimme iskuetäisyydellä, kertoi KiPan pelinjohtaja Vesa Varonen sanomalehti Karjalaisessa.
- Ottelussa oli nyt ilmettä ja yritystä. Alussa meillä oli etsikkoaikamme mutta lyöntien laatu ei rittänyt lisäjuoksuihin, harmitteli Varonen.
- Lisäksi meitä syötiin parilla erikoisella tuomiolla, sivalsi Varonen aiheestakin tuomareiden suuntaan.
Pattijoen Urheilijoiden pelinjohtaja Jarkko Kokko tiesi KiPan kärjen vaarallisuuden.
- Tiesimme, että Juha-Matti Sirviöja Pasi Kokkonen ovat vaarallisia, mutta heitä emme saaneet kiinni niinkuin olisi pitänyt. Onneksi Simo Rahusesta (3/9 kärkilyöntiä) saimme paloja, kertoi Sirviö.
Pattijoen paras oli kaksi juoksua iskenyt ja 6/10 kärkilyöntiä vaihtanut Marko Rasinkangas. Kakkospalkinnon sai lukkari Topi Kosonen, joka toi kaksi juoksua ja vahtoi 6/7 kärkkäriä. Palkintoraati ei huomannut jokeri Tommi Jortamaa, jonka kakkospuolen läpilyönnillä tuli 1 + 2 juoksua toisen jakson 2 - 0 tilanteessa.
- Se oli minun ulkopelivirhe. Tosin kahdella tehdyllä juoksulla on hankala voittaa otteluita, kertoi KiPan kakkoskoppari Kokkonen.
Poron avausjuoksu
ei kantanut jaksovoittoon
KiPa meni ensimmäisessä vuoroparissa 0 - 1 johtoon Mika Poro Laukkasen kumuran kotiuttaessa jokeri Jussi Hurskaisen mutta isännät tekivät toisessa ja kolmannessa vuoroparissa kummassakin kaksi juoksua vieden avausjakson 4 - 1. Marko Rasinkangas tasoitti 1 - 1:een komealla vapaalla kupperilla kakkosjatkeelta PattU:n kapteenin Topi Kososen. Sami Lindström iski isännät 2 - 1 johtoon kotiuttamalla kolmospuolen välilyönnillä Pertti Mäkelän.
Kolmannen tasoittavalla PattU:n Marko Rasinkangas löi keskelle väliin ja Topi Kosonen toi 3 - 1. Jokeri Tommi Jortama löi merkistä kolmossaumaan ja Pertti Mäkelä hölkkäsi 4 - 1.
Toisella jaksolla KiPa
pysyi kannassa kolme vuoroparia
Toisella jaksolla KiPan ulkopeli oli ensimmäisessä vuoroparissa vahvaa ja Pattijoen tilanteen rakentelu tyssäsi lukkari Toni Laakson työskentelyyn.
PattU meni toisen alkavalla 1 - 0 johtoon kun Pertti Mäkelä löi merkistä keskelle väliin ja kotiin kiiti Timo Kallio.
PattU lisäsi johtoaan kolmannessa vuoroparissa 2 - 0:aan. Simo Lindströmin lyönnissä KiPan ulkokenttä avusti ja Pertti Mäkelä toi lisäjuoksun. Tilannetta edelsi Rasinkankaan komea läpilyönti ykköstilanteessa. Hän löi komeasti pallon kakkospesästä läpi, mutta pitkä nurmikko pysäytti pallon ja Mäkelä ehti ykköseltä kolmoselle ja Rasinkangas itse kakkoselle.
Viimeisen alkavalla PattU:n kakkoskärjestä Jonne Kemppainen - Joonas Eirola kaksikko rakenteli ykkös-kakkostilanteen jokeri Tommi Jortamalle. Merkki päälle ja Jortama paukautti Pasi Kokkosen tontilta kakkospuolelta pallon pukukoppeille. Jonne Kemppainen ja Joonas Eirola ehtivät kotiin Jortaman kauden jo kolmannen kunnarin edellä. Tilanne jo 5 - 0.
KPa kavensi viimeisen tasoittavalla Toni Laakson lyödessä Pasi Kokkosen kotiin. Näin toinen jakso Pattijoelle juoksuin 5 - 1 ja koko ottelu jaksoin 2 - 0.
Koko ottelun kärkilyönnit 42 - 30 (62% - 48%) ja kolmostilanteet 15 - 9 isännille.
6.6.2010
Pesäpallotilastot
Miesten superpesis
Raahe - Kitee 2-0 (4 - 1, 5 - 1)
Raahe: 0 2 2 0 = 4 0 1 1 3 = 5 2
Kitee: 1 0 0 0 = 1 0 0 0 1 = 1 0
Raahe: Timo Kallio 0/1, Topi Kosonen 0/2, Pertti Mäkelä 1/3, Marko Rasinkangas 2/0, Jonne Kemppainen 0/1, Joonas Eirola 0/1, Sami Lindström 2/0, Tommi Jortama 1+3/1.
Palkitut: I Marko Rasinkangas, II Topi Kosonen.
Kitee: Pasi Kokkonen 0/1, Toni Laakso 1/0, Mika Laukkanen 1/0, Jussi Hurskainen 0/1.
Palkitut: I Pasi Kokkonen, II Toni Laakso.
Tuomarit: Jyrki Rajaniemi ja Jussi-Pekka Anttila.
Yleisöä: 1272.
Takaisin