kipa90.com!
Uutiset31.10.2009: KAUDEN 2010 JOUKKUEEN ENSIMMÄINEN LEIRI!KiPan Sueprpesisjoukkueen pelaajat kokoontuivat ensimmäiselle lähtötasotestileirilleen Keyrin viikonloppuna. Joukkueessa olivat mukana myös uudet miehet, JoMasta tullut Mika "Poro" Laukkanen sekä Puijosta siirtynyt Janne Korhonen. Myös Ville Liukku on uusi kasvo KiPan superinjoukkueessa 2010. Joukkueen mukaan on tullut myös huoltopuolelle uusi mies, kun Antti Olkkonen aloittaa huoltajana. Alkukesällä sääriluunsa katkaissut Tuomas Mattila ei ollut mukana. Hän pystyy kyllä jo kevyttä hölkkää juoksemaan mutta ei treenaamaan täysitehoisesti. Leiriltä puuttui myös Brasiliassa reissaava Ville Hämäläinen. Fysiikkavalmentaja Jukka Pennanen on antanut pelaajille ohjeet peruskestävyyttä ja voimaharjoituksia varten. Parin kuukauden tauolla on tärkeintä ollut lepuuttaa yläpäätä, kertoi KiPan pelinjohtaja Bragge. Nyt tehtyjen lähtötasotestien tulokisa verrataan viime kauden vastaaviin. Myös lajitaitopuolen heikkouksia pitää saada pois. Meillä on muutaman valmii pelimiehen lisäksi nuoria pelaajia, jotka pitää kasvattaa suuriksi miehiksi. Moni oli tänä vuonna paremmalla lähtötasolla kuin viime syksynä, kertoi Jukka Pennanen. Uutta on lajitaitotestit, joilal mitataan kavereiden kehitystä. Testeissä mitataan juoksunopeutta, kestävyyttä, vartalon voimaa, lyönnin ja heiton kovuutta sekä pallon mailankäsittelyä.
Takaisin |
||
|
||