Otteluraportit
26.05.2009:
Otteluraportti Kitee-Kuopio 26.5.
Kiteen Pallo otti vähemmillä virheillä kaksi tärkeää pistettä Puijon Pesikseltä. Kitee-Kuopio 1-0 (2-2, 5-2)
Katso 192 kuvaa ottelusta
KiPan uudesta kuvagalleriasta
Kuopiolainen Puijon Pesis on voittanut kotonaan Nurmon Jymyn kotiutuskilpailun jälkeen ja vieraissa Oulun Lipon puhtaasti. Kouvola voitti sarja-avauksessa Puijon ja Sotkamon Jymy pesi savolaiset puhtaasti - mutta ei kovin suurijuoksuisesti. Puijo oli ennen ottelua sarjassa kuudentena viidellä pisteellä ja KiPa neljäntenä seitsemällä pisteellä.
Puijon kausi on siis alkanut odotettua paremmin, sillä pelinjohtajien kevään rankkauksessa joukkueelle ennustettiin sarjajumbon asemaa. Joukkue on saanut ulkokentälleen kaksi vahvistusta/lähteneen korvaajaa: Jaakko Hirvonen tuli lukkariksi JoMa:sta Sotkamoon lähteneen Mikko Lahtisen tilalle ja polttolinjaa vahvistaa selvästi sotkamolainen Jaakko Heikkinen. Puijon sisäpeli on ollut pehmeää mutta ulkopeli on ollut kohtuullisesti uomissaan.
Lue myös Puijon Pesiksen sivuilta ottelun ennakointia.
Ottelun ratkaisut ja
kommentit
Kiteellä oli alla 1200 km:n raskas reissu Pattijoelle sunnuntaina.
- Tässä sarjassa ei valitetavasti ole psiteautomaatteja. Ellei tuo Tahko ole sellainen, kertoi KiPan pelinjohtaja Raimo Bragge siitä, että tämä ei ollut mitenkään itsestään selvä ottelu isännille.
- Avausjakso oli onnetonta sisäpeliä. Puijo käänsi Simo Rahusen iskemän 1-0 tappioaseman 1-2 johtoon kahdella palolla viimeisen vuoroparin alkavalla. Ensin jokeri Jarmo Viittanen iski keskisaumasta väliin tasoituksen ja sitten Heikki Hyvösen maalyönti ei pysynyt Rahusen räpylässä 1-2.
Kitee pystyi kuitenkin tasoittamaan jokeri Tuomas Tallbackan lyönnillä, missä Puijon kolmoskoppari hieman avusti. Tallbackan kova laakalyönti ei pysynyt kolmoskopparin koppina vaan putosi maahan.
- Ottelu ratkesi siihen, että Kitee teki kuitenkin vähemmän ulkopelivirheitä, sanoi Puijon pelinjohtaja Jaska Huttunen.
- Ei oltu jaksojen aluissa hereillä. Vastustaja tarjosi pisteitä sekä ekan että tokan jakson aluissa. Kahdesta huonosta ulkopelijoukkueesta Kitee teki vähemmän virheitä ja otti kaksi sarjapistetä, kiteytti Huttunen.
- Tyytyväinen olen kyllä sarjan alun pisteisiin. Kouvola ja Jymy ovat liian kovia mutta Oulusta ja Nurmosta saatiin pisteet, vastasi Huttunen enen kautta esitettyihin joukkueiden arvioihin.
- Toisella jaksolla avain oli Kiteen ulkokentän herääminen kun Samu Vainikaisen (8/8 kärkilyöntiä) kunnari tyhjään kenttään ja sitä seurannut paloton ajolähtö, tuottivat vain 0-1 vieraille, kertoi KiPan pelinjohtaja Raimo Bragge.
- Kiteen lopullinen vapautuminen tuli kun Puijon ykkösvahti Jarkko Karhunen heitti Pasi Pirisen näpyn jälkeen pallon ohi kotipesän. Näin Kitee 2-1 johtoon, jota Aleksi Rautiainen vielä jatkoi 3-1:een lyödessään merkistä väliin.
Vaikka Puijo kavensi vielä 3-2:een, vapautti Tuomas Tallbacka toisella lyödyllään toisen jakson 4-2:een.
- Tallbacka oli koko ajan vaarallinen ja hän löi kaksi tärkeää juoksua, kehui Bragge lyöjäjokeriaan.
Puijon ykköspalkittu, 8/8 kärkilyöntiä ja 1+0/2 tehopistettä saalistanut nuori Samu Vainikainen hymyili iloisena:
- Kitee on mukava paikak pelata kun oma peli kulkee.
KiPan toisen kerran urallaan ykköspalkinnun saanut, 4/4 kärkipistettä ja 1/1 tehopistettä lyönyt Simo Rahunen valitteli hankalaa alkua:
- Alku oli vähän hankalaa. Rajoista yritettiin läpi mutta Puijo piti rajat tiukasti kiinni. Onneksi saatiin avausjakso kääntymään tasan. Toisella jaksolla Samun kunnarin jälkeen oli vähän odotusta että mitähän tästäkin tulee. Onneksi harhahaiton jälkeen saatiin peliä auki, kertoi kevään ylioppilas Rahunen.
Avausjakso täynnä
virheitä
Puijo aloitti ottelun sisältä. Kärki Harri Savander - jokeri Juha Eskelinen - Mikko Niinikoski - Arto Korhonen saivat kaksi paloa. Kakkoskärjellä Jaakko Hirvonen - Jesse Väisänen - jokeri Jarmo Viittanen täyttyivät ykkös-kolmostilanteen mutta Pirinen poltti Viittasen viimeisellä välipalo kakkoselta.
Tasoittavalla KiPa rakenteli ajolähdön yhdellä palolla. Kärki Juha-Matti Sirviö oli unessa viisi vuoroparia saaden niiden aikana 0/4 kärkilyöntiä. Jesse Väisänen haki kuitenkin Rautiaisen kolmossaumalyönnin ja poltti Pasi Kokkosen kotiin. Kolmas palo kun Harri Savander poltti vielä vaihdosta kärjen kolmoselle.
Toisen alkavalla Puijolta ainoastaan neljä miestä ehti mailanvarteen.
Tasoittavalla KiPa järjesteli palottoman ajolähdön Jussi Hurskaisen, Rautiaisen ja Toni Laakson lyöneillä. Tallbackan viimeinen lyönti laittomaksi ja hänestä ensimmäinen palo. Simo Rahunen jatkoi ajon purkamista ja lyönti kohti Jarkko Karhusta. Pallo poltti räpylässä senverran, että Jussi Hurskainen ehti tuoda Kiteen 1-0 johtjuoksun.Tilanne jatkui, mutta sekä Antti Kontisen että Ville Hämäläisen yritykset epäonnistuivat.
Puijon kakkoskärjetä Hyvönen saatiin kolmoselle ja ajolähtö. Mikko Niinikosken kotiutusyritys kuitenkin kopiksi Rahuselle ja tilanteesta neljät haavat. Vuoro vaihtui lyöjien loppuessa.
Kiteen ykkös-kakkostilanteessa kahdella palolla Laakson kolmosluukkuun suuntautuneesta vapaasta lyönnistä ei enempää kolmoskoppari Hyvösen katkaistessa sen! Seuraava Laakson lyönti suoraaan kolmospesään ja kolmas palo.
Puijon kärjestä jälleen viiden lyöjän jälkeen kaksi ristiä. Vieraat kuitenkin rakentelivat vielä tilanteesta ajolähdön ja Jarmo Viittanen löi kakkossaumasta Janne Korhosen kotiin. JAtkoajoista Heikki Hyvönen löi Jaakko Hirvosen kotiin Rahusen räpeltäessä hieman ja taululle lukemat 1-2.
Kitee sai viimeisesä vuorossaan myös kahdella palolla ajolähdön, viimeisenä lyöjänä Tuomas Tallbacka. Lyönti aika matalana keskelle väliin kolmoskoppari Hyvösen räpyln kautta ja Sami Partanen toi tilanteeksi 2-2.
Ensimmäisen jakson kärkilyönnit 13 - 16 (46% - 48% ja vähät kolmostilanteet 5 - 4.
Samu Vainikaisen kunnari säikäytti 0 - 1
mutta harhaheitolla KiPa niskanpäälle 2 - 1
Kitee aloitti sisällä ja sai Hurskaisen kolmoselle Tallbackan kovalla saumalyönnillä. Tallbackan viimeinen roikkuna mutta maan paras takalukija Jaakko Heikkinen nappasi kopin ja kolmet haavat.
Samu Vainikainen sai kunnian olla tällä kaudella ensimmäinen PuPen pelaaja, joka pääsi juhlimaan kunnaria. Loistava lyönti kakkosjatkeelta läpi ja Pasi Kokkonen ei syöksystään hulimatta saanut palloa kiinni. Jatkotilanteessa pesät täyteen eikä paloja taululla, mutta Rautiaisen ja Rahusen loistosuorituksilla kahdesta kotiutusyrityksestä palot kotipesään. Puijon Jaakko Hirvosen hyvä näpy mutta Sami Partasen nopea haku poltti Arto Korhosen kotipesän kynnykselle.
Toisen alkavalla Sirviö pääsi ensi kertaa kentälle, nyt väärän turvin. Kokkonen vaihtoi pystärillä etupesät täyteen mutta Partasen vuorolal tuli kiirre ja Sirviötä risti kolmoselle. Pirisen ollessa lyömässä Jaakko Hirvonen onnistui irrottamaan Pasi Kokkosen kakkoselta mutta huono heitto ohi kolmospesän synnytti takatilanten. Pasi Pirisen ykkösrajanäpystä Jarkko Karhusen heitto yli kotipesän ja ohi huoltorakennuksen. Pasi Kokkonen ja Sami Partanen toivat KiPan 2 - 1 johtoon. Jokerit täyttivät pesät ja ajolähdösät Aleksi Rautiainen löi merkatulla välilyönnillä Pasi Pirisen kotiin ja taululla lukemat 3-1. Jatkoajoista Tallbackan ja Laakson yrityksistä ei enää lisäjuoksuja tullut.
Toisen tasoittavalla Vainikainen jatkoi mainioita otteitaan mailanvarressa. Nyt läpilyönti kolmospuolelta ja mies suoraan kakkoselle. Niinikoski täytti ykköspesän. Jesse Väisänen siirsi kärjen kolmoselle lukkari Laakson lähdettyä liian hanakasti pallon perääm. Seuraavaalla pallo väliin taakse keskelle ja Samu Vainikainen ehti ilman merkkiäkin tuomaan kavennuksen 3 - 2:een. Samalla kuitenkin välipalo kolmoselle. Toinenkin takapalo Korhosen näpystä ja Partasen räpylstä kolmas palo Viittasen lyönnillä kolmoselta.
Kolmannen alkavalla Rahunen löi ykköstilanteessa kakkosluukusta läpi. Arto Korhosen loistava haku pelasti kuitenkin tilanteeksi pelkän takatilanteen. Lukkari Jaakko Hirvonen onnistui irrottamaan Laakson kolmoselta syöttöliikkeellä ja ensimmäinen palo Hämäläisen lyöntivuorolla. Kontinen löi kovaa kolmossaumaan ja ajolähtö. Tuomas Tallbacka löi kakkospuolen hidastetulla Simo Rahusen kotiin 4 - 2. Enempää juoksuja ei Kipa saanut aikaiseksi lyöjien loppuessa.
Kolmannen tasoittavalla Vainikainen järjesteli jälleen pesät täyteen yhdellä palolla. Viittasen hidastetusta lyönnistä toinen palo kotiin Samusta. Jatkoajoista Janne Korhosen välilyönnillä Pasi Kokkosen mahtava tappoheitto ja Niinimaasta kolmas palo kotiin.
Viimeisen alkavalla KiPa rakensi kakkoskärjellään palottoman ajolähdön. KiPalle. Laaksosta palo Tallbackan lyönnillä ja seuraavakin lyönti kopiksi. Kärjestä Sirviö pystärillä ykköselle ja Kokkosennäpyllä takapalon hinnalla kakkoselle. Partanen kopilla pois. Pasi Pirinen lyömään ja pallo kakkosjatkeelta läpi. Kakoselta lähtenyt Juha-Matti Sirviö toi 5 - 2 ja Pirre itse kakkoselle. Rautiainen viimeinen lyöjä ja palo KiPan vedotessa Hirvosen asennottoman syötön vääräksi ja syöttötuomarin ollessa eri mieltä.
Viimeisen tasoittavalla KiPan ulkopelissä oli henki päällä. Puijo sai vielä rakennettua kolmostilanteen kahdella palolla, mutta harmittavasti tilanne ei juoksuja tuottanut.
Koko ottelun kärkilyönnit 40 - 32 (54% - 50%) ja kolmostilanteet 18 - 12 KiPalle.
Takaisin