kipa90.com! Seura / Yhteystiedot Historia Pesismuisto 1966 Seura / Yhteystiedot Historia Pesismuisto 1966

"Muistatko, kun silloin Viinijärvellä!"

ViU-Kitee yllätysloppu ottelulle Aina, kun me vanhat pelikaverit tapaamme, muistelemme tätä ottelua.

Olimme pelaamassa Suomisarjan ottelua Viinijärven urheilijoita vastaan Viinijärvellä vuonna 1966. Ottelu oli ns. neljän pisteen ottelu eli se meidän piti voittaa ehdottomasti, jotta säilyisimme sarjassa.

Olimme kuitenkin koko ajan altavastaajia ja viimeisen vuoroparin alkaessa olimme tappiolla 10-4. Peli näytti selvältä, olihan Viinijärvellä vielä tasoittava sisävuoro. Osa kiteeläisistä katsojista lähti pois tässä vaiheessa. "Surkeata peliä." Poislähtijöiden joukossa oli myös Parkkisen Pena, entinen pelaaja, joka sinä kesänä toimi ikään kuin pelinjohtajana (näytti pienellä mailalla merkkiä silloin kuin muisti).

Mutta taas kävi todeksi se, että lopputulos on selvillä vasta, kun tuomari puhaltaa pilliinsä pelin päättymisen merkiksi. Viimeisessä ulkovuorossaan Viinijärvi aloitti huikean yliheittorallin. Pallo lensi yli niin kakkos- kuin kolmospuoleltakin. Ja me juoksimme, juoksimme niin, että taululla oli lukemat 11–10, kun kolmas kuollut (silloin puhuttiin vielä kuolleista) tuli. Valtaosa juoksuista tuli vielä kahdella kuolleella! Kuten oheisesta lehtileikkeestä käy ilmi, Viinijärvi ei saanut mitään aikaan viimeisessä sisävuorossaan. Olimme aivan äimänkäkinä itsekin. Olimme voittaneet! 

Tässä vaiheessa tarinaa joku vanhoista pelikavereista aina sanoo: "Muistatteko Parkkisen Penan ilmeen, kun hän Kiteellä kahvibaarissa sai kuulla yllättävän lopputuloksen? Eihän sitä uskonut Erkkikään." 

Lasse Saharinen,
Pesisnetin Pesäpallomuistoja
 

 


VkMaTiKeToPeLaSu
0927 28 29 01 02 03 04
1005 06 07 08 09 10 11
1112 13 14 15 16 17 18
1219 20 21 22 23 24 25
1326 27 28 29 30 31 01
Kotiottelu
Vierasottelu
Muu merkintä

 
 
 
 
 
 

 
 
 
 

Huippupesäpalloilijat ry